3 comments

  1. Hei! En uskalla tänne kovin paljon kommentoida nuita kouluajoistasi kertovia kuvia, mutta ne kertovat varsin selkeästi sen, että sinua, sen kaiken mummosi taholta tulleen pahan mielen lisäksi, vielä kiusattiin koulussakin… Tuon “kortsuasian” kaltaista kiusaamista en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Kuka/ketkä hyväkäs senkin takana oli?

    Pikkuveljeäni kiusattiin koulussa ja se kaikkein veemäisin kiusaaja oli opettajan poika! Joten mitään konkreettista eivät vanhempani oikeastaan voineet tehdä…
    Minuakin yritettiin kiusata ja mollata lyhyyteni vuoksi. No minä pistin koulussa hanttiin, mutta kotona märisin yökaudet sitä, ettei kukaan mies varmaan minua akakseen tule huolimaan. Siinä olin kuitenkin väärässä…

    Omiakin kouluaikoja muistellen -Lulu-

    Like

  2. tuo kyläkoulu joss éka vuodet koulua kävi, siell oli jo heti sellainen ku oltiin ainoon ortodoksiperheen muksut kouluss, ni siitähän ne toiset oppilaat jo sai ett miks noi…
    sain mä yhell välkkärill löylytyksen yhelt pojalt ja siin oli koko koulun poikajengi kannustamass tota “kylvettäjääni”, naisope katteli sielt yläkerran asunnostaan ett mitäs siell vältunnilla tapahtuu..

    sitt oli sellainen tapaus ku joku oli piirtänyt hämähäkin koulun kakluuniin ni ope otti kaikki pojat jälkkäriin ja sanoi ett täältä ette lähde ennenkuin piirtäjä ilmoittautuu, tää on typerää mutt minä siit hätäännyin ett enhän mä voi jäädä jälkkäriin kun mitä se isä sanoo(antaa selkään äitinsä innoittamana kun poika on pahoille teille ajautunut).. siit mä sitt sain liueta ja kotimatkall kaks tyttöö naureskeli mulle ku minä tippa silmäss.. ja mistä sekin kertoo ett mä isääni tollaisess tilanteessa pelkäsin..
    nää samat kaksi tyttöö oli kanss mukana siin tilanteess kun toi katsotaan jalkovälitapauspiirros ku siin he ja neljä poikaa oltiin yhdess koulutiell ja yks niistä yhtäkkiä sano ett katotaan mitä ..:llä jalkojen väliss ja mä siit heti pakenin metsään, lunta oli polveen asti ja siell metäss tarvoin puoli kilsaa ja ku tielle palasin ni toi jengi oli siell kaukana takanani, seuraavasta koulupäivästäni en muista mitään.

    en mä tiedä en mä ton jälkeen ollut kyläni poikien kanss missään tekemisiss, ton takia mulle sitten kai ujouden ja hsp:n takia alkoi tulla pelkotiloja ihmisten ilmoilla. ett sitte ku mä armeijaan menin, mä en tiennyt mitään enkä mistään, en edes osannu lusmuilla pois raukista ja niinpä se ryhmänjohtajuuteni oli täysi fiasko.

    ton kondomipilan takana oli ne ns “parempien perheiden” mukulat.

    Like

    1. Hyvää sunnuntaita, Survister! 🙂 Eipä ole sinullakaan kovin mukavat muistot ensimmäisestä koulustasi, niinkuin ne eivät ole pikkuveljellänikään, jota samalla luokalla ollut opettajan poika kiusasi yhtenä muitten joukossa, puolustajia ei ollut ketään, kun se ala-asteen naisope itsekin veljeäni kiusasi, tavallaan. Arvaa, haluaako veljenikään olla missään tekemisissä monien sen aikaisten koulukavereittensa kanssa? Ja omia lapsiaan hän on aikonut puolustaa, vaikka kaupunginjohtajan poika alkaisi kiusaamaan hänen lapsiaan. Häntä itseään eivät vanhempamme siis uskaltaneet aluksi mitenkään puolustaa, mutta sitten alkoi tulla vähän “parannusta” asiaan, kun äiti oli jossain tilanteessa uhannut sille opelle, että veljeni vaihtaa toiseen kouluun kesken lukukauden…
      Olen seurannut vuosien varrella käytyjä keskusteluja koulukiusaamisesta ja ajatellut usein sitä, mikä voi nykyäänkin olla yksi syy siihen, että miksi sitä ei saada aisoihin. Sehän on selvää, että jos kiusaajien vanhemmat kuuluvat paikkakunnan Lions Ladyihin tai Rotaryihin ja mitä kaikkia “kermaperseporukoita” sitä löytyykään, niin opettajat yleensä käyvät samoissa kokouksissa ja he ovat ystäviä keskenään. Läpi sormienhan sitä vaan katsotaan, jos niitten lapsukaiset sattuvat jotain taviksien muksuja kiusaamaan ja silleen.
      Omaa tytärtäni kiusasi kans eräs hienostoperheen tytär ala-asteella, mutta minä “kiukkupussi” otin ja soitin hänen äidilleen siitä… ja tympeän “vastaanoton” puhelimessa sain, mutta kiusaaminen loppui vähäksi aikaa ja loppui kokonaan sitten, kun tämä “kullanmuru” siirtyi toiseen kouluun. Myös tyttäreni oli vaihdevuosissa kippuroivan naisopen “silmätikkuna” ala-asteen ensimmäiset vuodet ja kyllä minä sain käydä jonkinlaista “tahtojen taistelua” sitäkin akkaa kohtaan, mutta niissä neuvotteluissa puhuin kyllä suuni aina puhtaaksi, olin kuin mikäkin “tiikeriemo”.

      Niinhän se oli mullakin, että isääni pelkäsin eniten lapsena… joten voin ymmärtää hyvin sinunkin isänpelkosi. Äidit taipuivat siihen aikaan miestensä tahtoon, joten ainakaan meillä ei äidistäni ollut puolustamaan meitä lapsia. Teillä oli tilanne siksikin vaikea, kun se viheliäinen mummosi sekaantui lastenkasvatukseenkin. Siis oliko mitään sellaista asiaa, mihin hän ei olisi sekaantunut?

      Vielä tuosta kiusaamisesta. Oliko se hämähäkinpiirtäjäkin niitä “parempien perheitten” mukuloita? Vai selvisikö se piirtäjä koskaan? Mun mielestäni sinua olisi pitänyt päinvastoin kunnioittaa, kun otit syyn niskoillesi, jotta pääsitte lähtemään ilman jälkkäriä koulusta kotiin, ja kyllä mua ne tytötkin ihmetyttää, että pitikö niittenkin vielä naureskella sinulle siinä ja siinä toisessakin tilanteessa, kun jouduit pakenemaan metsään. Alitajuntasi on “pyyhkinyt” sen seuraavan päivän tapahtumat mielestäsi, joten ehkä sitä tapausta vielä silloinkin koulussa muisteltiin…
      Kävivätkö isoveljesi ja -siskosi samaa koulua ja puolustivatko he koskaan sinua niitä kiusaajia vastaan?
      Minä jouduin usein puolustamaan -jopa verissäpäin- toista pikkuveljeäni esim. naapurin poikia vastaan, vaikka pienikokoinen (mutta äkäinen!) tyttö olinkin. Sieltä asti se juontuu mun tarpeeni puolustaa aina toisia. En muista ikinä nauraneeni kenellekkään koulussa enkä muuallakaan.

      Näistä koulukiusaamisasioista voisi keskustella vaikka kuinka paljon ja varmaa on se, että ne muistot säilyvät ihmisten mielissä läpi elämän. Eräs tätini muistelee omaa ensimmäistä opettajaansa sanoilla “pirun riivaama narttu”, sillä se myös osasi kiusata ujompia oppilaitaan.
      Se “narttu” oli sitten kiusannut myöhemmin vanhainkodissa hoitajiaan… ja kiroillutkin minkä kerkisi.

      Noista armeija-ajoistasi voisimme keskustella joskus enemmänkin, kerroit il-foorumilla viime keväänä siitä poskiontelopunkteerauksesta ja kuinka kauhea kokemus se oli sinulle, niinkuin se on muillekin ollut, mm. siskolleni.

      Mukavaa pyhäpäivän jatkoa sinulle! 🙂 toivoo Lulu

      Like

Comments are closed.

%d bloggers like this: