5 thoughts on “Kaltoin kohdellun vanhuksen diakoniapu

  1. Hei! Aikalailla samantasoisia oppilaita me ollaan näköjään oltu keski- tai oppikoulussa, niinkuin sitä opinahjoa silloin sanottiin. Mullakin on samannäköinen todistus jossakin piirongin laatikon perällä, muistaakseni se oli väriltään keltainen. Kielissä olin tosiaan 8:n tasoa, matikka vaihteli 7 ja 8 välillä opettajista riippuen. Musiikissa ja äidinkielessä oli numerot aina 9, samoin käsitöissä. Liikunnassa, no jaa, taisi olla useimmiten 7 ;).
    Tuon todistuksessasi olevan vitosen tarinan oletkin kertonut il-foorumilla… mummosi vaikutti siihenkin?!

    Uskovaiset naiset. No joo, se meijän ex-naapurinmuija oli juuri sellainen ja vieläpä “huippu-uskis”!
    On tässäkin seurakunnassa kyllä edelleenkin muitakin sellaisia akkoja, jos ukkojakin, että se tuomioita heristelevä etusormi on hyvin herkästi pystyssä. Minkäänlaista erilaisuutta ei hyväksytä jne.
    Kävin monta vuotta laulamassa yhdessä seurakuntamme kuorossa, mutta en ole käynyt enää pitkään aikaan. Olisin halunnut laulaa sooloja, mutta sehän ei tietenkään muutamille kateellisille muijille passannut.
    He hyväksyivät jotenkuten soololaulajaksi vain erään kaupunkimme valtuustossakin ja kirkkoneuvostossa istuvan, hyvästä virasta eläkkeellä olevan (huonompiäänisen!) akan. Että silleen se mennee…

    En voi olla hämmästelemättä tuota sinun kodissasi vieraillutta diakonia. Oikeastaan hän lopulta taisi “pettää” käytöksellään mummosikin luottamuksen, kun hän tuossa toisessa kuvassa pinkoo karkuun…

    -Lulu-

    Like

  2. *hih*

    paskat ku se diakoni…. v*ttu ku mä kymmenisen(ylikin) vuotta sitten kirjoitin hälle kirjeen ja sitt muutaman vuoden päästä soitin hälle työpaikalleen seurakuntatalolle ja kerroin siin puhelimessa että olen sulle kirjeen kirjoittanut ja hän alkoi vastaan väittämään ettei hän minulta kirjettä ole saanut, ni muuttui ääni kellossa kun sanoin että olen sen kirjeen kopion arkkipiispa paarmalle lähettänyt(niinkuin lähetin kopion myös hiippakunnan piispallekin). Siin hän evlut sitte puhelimess vastas mulle että ekumeenisuus antoi hänelle luvan tulla ortodoksikotiimme ja mummonkammariin. Vittu ku se ain siell mummon luona luuhas, vanhustenkerho heidät yhdisti, ja mummo sitt polleena nyt lähti tämän talon asiat kylälllä kiertämään, ku seurakuntasisar lähti ja mun olis sillo pitänyt fiatin renkaista ilmat tyhjentää, prkl. Äiti sano jälkikäteen ett hänen olis pitänyt heittää se diakoni ulos talosta ku kammarikeskusteluja oli kuunnellut. Kait se just toi yön yli ammuminutammuminutpoikauhkas ampua -episodi sitt että mummo sinne oikeusaputoimistoon. no mummo sielt sydärin kanss kotio ja sitt tuli kyläpoliisi käymään kodissamme, isänisän testamentti kaiveltiin naftaliinista ja mummo hiljeni. vaan ei kyselty alaikäiseltä pojalta ett miltäs tämä riidanpito tuntuu sinusta? .v*ttu toi diakoni tuli ja kadotti raamattuunuskoni, no olihan siin sekin ett ku kerran oli ussankoe ni naisope oli kirjoittanut koepaperiin ett näin huonosti ei saa raamatun asioita osata ja mä siit kyttyrää otin. seuraava uskonopettaja, nainen hänkin sitt tippa silmäss anto mulle vitosen uskonnosta ku ehtoja ei uskaltanut antaa. V*ttu siin ois mummon pitänyt poikansa kanss pitää kriisipalaveri ett kun taloss näin pakanallinen koulupoika. vaan kun mummon aika meni miniän haukkumiseen eikä isä uskaltanut äitiään ojennukseen pistää.

    Like

  3. Tuo juuri oli hirveää siinä entisaikojen lastenkasvatuksessa, ettei otettu huomioon sitä, että lapsillakin on tunteet, jotka pitäisi ottaa huomioon! Ja tunnemuisti niinkuin muukin muisti pelaa ja tulee pelaamaan tarkasti. No minä olen monia asioita “haudannut” sinne mieleni “varastohuoneen” perimmäiseen nurkkaan, mutta aina välillä ne sieltä jotenkin muistuttavat olemassaolostaan… usein unissanikin. Joskus takavuosina saatoin jopa herätä omaan huutooni ja ukkoni sanoo, että valitan ääneen joskus unissani – kuorsauksen lomassa.
    Sekin on niin kummallista, kun herään usein aamulla sellaiseen tunteeseen -vaikka en siis tiedä edes syytä- että olen ahdistunut ja surullinen enkä tiedä minkä vuoksi se tunne on…

    -Lulu-

    Like

  4. Muistatko Survister noin vuosi sitten il-foorumilla käymäämme keskustelua naisista? Sinä pohdit silloin sitä, että kun olet suututtanut niin monia naisia ja että eihän naisissa ole mitään vikaa heidän omasta mielestään… johon minä vastasin, että kyllä meissäkin on vikaa ja myös “valuvikojakin” sekä “vuotoja” yms. Siitä sitten virisi välillemme mielenkiintoinen viestittely. Muistin itse yhtäkkiä tällaisen aiheen, joka taisi olla niitä ensimmäisiä, joista alettiin keskustella.

    Voisitko sinä mitenkään ajatella niin, että siellä mummosi kammarissa luuhanneella diakonilla ei ollut mitään tekemistä Raamatun kanssa? Hän oli -kuten vieläkin monet, täälläkin- vain kotikuntasi seurakunnan palkkaama työntekijä, niinkuin jotkut “leipäpapitkin” eli hän teki “työtään” vain palkkansa eteen, ehkä jotain ekumeniaakin ihaillen. Minä olen lukenut kyseistä kirjaa jonkin verran ja tiedän sanoa sen satavarmasti, että sen diakonin toiminta ei ollut raamatullista!
    Koska pelkään, että tämä aihe voi ärsyttää sinua, niin kerron vain lyhyesti oman “visioni” oikeasta uskovaisuudesta ja raamatullisuudesta. Se kiteytyy sanoihin (jotka kyllä löytyy sieltä), että “Jumala on Rakkaus”. Mun mielestäni se, jos uskovaiseksi itseään nimittävä hyväksyy kaikki toiset ihmiset omina ainutlaatuisina ja Luojan luomina sekä tuntee aitoa lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, on sitä oikeaa Raamatun tarkoittamaa kristillisyyttä. Olen elämäni varrella tavannut vain yhden uskovaisen miehen, joka täytti nuo kriteerit. Hänen nimensä oli Kalevi Lehtinen.

    Tällaisia pohdintoja minulla on uskonasioista, mutta olen näissä kuitenkin hyvin varovainen…

    -Lulu-

    Like

  5. Hei! Sinä sanot tuolla etusivulla, että sinulla on ikuinen luottamustrauma uskovaisiin naisiin… ja kyllä voin uskoakin sen. Ukkoni luottamuksen uskovaisiin naisiin vei silloin se vittumainen naapurinakka rivitalossa!

    Mutta entäs uskovaiset miehet? Minähän, vaikka itsekin olen nainen, niin pidän miehiä luotettavampina uskovaisina ja vastustan jyrkästi esim. naispappeutta.
    Paras tuntemani uskova mies oli tosiaan tuo evankelista ja pappi Kalevi Lehtinen, josta löytyy tietoa googlettamalla. Kävin toissailtana kuuntelemassa youtubesta taas hänen puheitaan tippa linssissä. Hänen puheensa eivät edes muistuta saarnoja, vaan ne ovat mukavan ja itsekin paljon kärsineen ihmisen inhimillistä, lämmintä ja välillä jopa humorististakin puhetta toiselle ihmiselle. Suosittelen!

    Hyvää illanjatkoa sinulle! 🙂 toivoo Lulu

    Like

Comments are closed.