1. Hei! Tuleekohan tämä viestini nyt oikeaan artikkeliin, kun kommentoisin vähän tuota piirroskuvaasi, jossa äitisi on tulossa noin nuorena isääsi rakastuneena morsiamena miniäksi ikävänluontoiselle anopille…
    Voin kuvitella, että tuossa vaiheessa äitisi ei voinut vielä aavistaakaan, että mitä kaikkea tuleman pitää ja miten veemäinen tuo anoppi tosiaan onkaan/olikaan.

    Myös minun äitini oli hyvin nuori, 19-vuotias, mennessään isäni kanssa naimisiin (kun minä jo “ilmoitin” tulostani). Hänellä ei ollut varsinaista anoppia, mutta isäni vanhempi sotaleskisisar “hoiti” sitä tehtävää hyvin “mallikkaasti” – usein äitiäni itkettäen kuulemma…

    -Lulu-

    Like

    1. suomess on iät ja ajat kerrottu tarinaa miten karjalan ortodoksievakot otettiin vastaan ryssittelyllä, vaan osasi ne karjalaisetkin, kun miniä ei miellyttänyt..

      Like

  2. Niin, varmasti hekin osasivat. Anopin ja miniän välinen suhde on ollut kautta aikojen “tulenarka”. Ei minunkaan anoppini ensialkuun tykännyt minusta, kun olin kuulemma liian vanha ja kokenut. Hänen naissankaripojalleen olisi pitänyt olla nuorempi tyttö vaimoksi ja vielä neitsyt, niinkuin hän itse oli ollut mennessään naimisiin appiukon kanssa… Nyt välimme ovat paremmat kuin silloin alussa.

    -Lulu-

    Like

    1. minull oli se yks pikkuvelikin, kuoli päivän vanhana, äiti sille järjesti hätäkasteen sairaalassa, luterilainen pappi oli kastanut kun ortodoksipappia ei maisemissa, kotiin tultua ortodoksianoppi haukkui miniän ett väärään uskoon oli poika kastettu, sen lisäks sanonut vaan miniälle ett se(pojan kuolema) oli jumalan kosto.

      Like

  3. Kyllä minulla ihan selkäpiitä karmii, kun luen tuota, mitä se hirviömummosi sanoi äidillesi, joka olisi tarvinnut koko perheen (myös anoppinsa!) täyden tuen tuossa tilanteessa.

    Tulipa mieleeni täältäkin se, kun ennen “iltatähtiveljeäni” äitini sai keskenmenon, niin se isäni sotaleskisisar oli käynyt naureskelemassa!? sairaalassa hänelle, että “kaikkea tekin vanhat ihmiset vielä keksitte” – äitini oli silloin n. 40-vuotias, isäni jonkin verran vanhempi. Onneksi sairaalan hoitohenkilökunta oli antanut sen jälkeen tädille porttikiellon tulla katsomaan (+vittuilemaan), koska äiti oli romahtanut aika pahasti siellä silloin. Äidin seuraava raskaus toi samat pottuilut sen tädin taholta, mutta hän kesti jo sen. Täti hääräili sitten veljeni ristiäisissä “suuna päänä”…

    -Lulu-

    Like

    1. Hei! Kommentoisin tuota alempaa kuvaa, jossa mummosi sanoo, että “leikit annetaan anteeksi”.
      Siis pitikö se mummosi omia törkeitä puheitaan vain niinku “harmittomana leikinlaskuna”?

      -Lulu-

      Like

Comments are closed.

%d bloggers like this: