4 thoughts on “vaikenemisen armo – mercy of numbing

  1. Maanantain tervehdys, Survister! 🙂 Onpa mukava, kun tänne blogiisi voin taas kommentoida!
    Vaikenemisen armo – siitä voisi keskustella paljonkin, mutta mieleeni tulee sellaisia ajatuksia, että vaikeneeko ihminen -noin niinku yleensä- itsensä vai sukulaistensa/muun “ympäristönsä” vuoksi…?
    Kautta aikojen se on kuulunut varsinkin suomalaiseen, sanoisinko kansanluonteeseen tai -perinteeseen, että niistä vaikeista asioista on vaiettu… lapsillekin on teroitettu jo pienestä pitäen, että “tästä ei sitten vieraille puhuta”. Sellaista se oli ainakin meillä ja varmaan monissa muissakin perheissä. Ja on edelleenkin.

    Uskon, että sinä perheesi erityisherkimpänä lapsena “talletit” mieleesi kaiken sen, mitä mummosi sanoi sinulle ja äidillesi. Varmasti sisaruksesikin kuulivat joskus niitä hävyttömyyksiä, joita se mummosi suuttuessaan suustaan lateli, mutta oliko niin, että he päästivät ne ikäänkuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos…?

    Vaikeista asioista vaikeneminen lamauttaa tunne-elämää ja johtaa harhapoluille, josta asiasta olet kirjoittanutkin siinä koskettavassa runomuotoisessa kirjeessäsi. Kyllä minulla olisi niin paljon siitäkin kommentoitavaa edelleen, mutta mieluummin jossain muualla kuin täällä kaikkien nähden.

    Hyvää päivänjatkoa sinulle toivotellen -Lulu-

    Like

    1. tähän kommenttiis ois vaikka mitä kommentoitavaa, mutta nyt on ajatukset tässä päivässä, armoa ei joku taho anna kun en vaikene 😉

      Like

  2. Great post but I was wanting to know if you could write a litte more on this subject?
    I’d be very thankful if you could elaborate a little
    bit further. Thank you!

    Like

  3. Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say
    that I’ve truly enjoyed surfing around your blog posts.
    In any case I will be subscribing to your rss feed
    and I hope you write again very soon!

    Like

Comments are closed.