One Comment

  1. Hei! Kiitos sinulle tuosta Iltalehden artikkelin linkityksestä! 🙂 Se on tosihyvä kirjoitus ja ihan hymyssäsuin luin sitä. Niin monet kohdat siinä pitävät paikkansa…
    Miesten puhumattomuus on vaivannut minuakin melkein kaikissa parisuhteissani ja ukkoni on varsinainen “tuppisuu”. Yritykseni saada häntä puhumaan kanssani esim. ihmissuhdeasioista epäonnistuvat niin usein, että mun pitäisi vissiin kysyä joltakin mieheltä neuvoja, että miten minä saisin hänet puhumaan. Hän viihtyy omissa oloissaan ja koen usein jopa häiritseväni häntä, jos menen hänen huoneeseensa puhuttelemaan. Vastaukseksi ystävälliseen kysymykseeni saan usein epämääräistä “äyhkintää”. Hänen mielestään se kuuluu vain lappilais-pohjanmaalaisten miesten “normaaliin” keskustelutyyliin…

    “Parhaimmillaan nainen on kuin hyvin kirjoitettu runo”… ihanasti sanottu! 😉
    Meidän tunnetilamme vaihtelevat – totta on sekin, mutta omalla kohdallani ikääntyminen on vaikuttanut niinku “tasoittavasti” enkä saa enää usein kiukuttelukohtauksia = raivareitakaan, kuten sain nuorempana. Nuorilla naisilla kun tuppaa olemaan niitä “hormoonimyrskyjä” ainakin kerran kuussa…

    Minä taisin mainitakin eräässä viestissäni, että en ole edes yrittänyt koskaan saada ukkoani “tossun alle”, koska se ei kuulemma ollut onnistunut minua paremmiltakaan naisilta/tyttöystäviltä aikaisemmin. Tosin en ole itsekään suostunut alistettavaksi…
    Jotenkin mua ihan säälittää esim. pikkuveljeni ja monet muutkin nykyajan nuoret miehet, jotka suostuvat “Vihtoreiksi” avioliitoissaan ja parisuhteissaan – naisiaan miellyttääkseen ja riitoja välttääkseen. Kyllä senkin sitten huomaa, että kumpikaan osapuoli (veljeni vaimokaan) ei lopulta ole siihen tilanteeseen täysin tyytyväinen.
    Reipas riitely tekee kieltämättä joskus hyvääkin, ainakin se “puhdistaa” ilmaa kummasti ;).

    Tällaisia pohdintoja tuon parisuhdebloggarin mielipiteet minussa herättivät. -Lulu-

    Like

Comments are closed.

%d bloggers like this: