17 comments

  1. Hei Survister! Täällä alkoi taas satamaan 😦 . Aurinko on kyllä “näyttäytynyt” täällä tänään muutamia kertoja… n. puoli tuntia kerrallaan.

    Ensimmäinen kommenttini tänne heinäkuun postaukseen on hieman melankolinen, mutta toisaalta mielestäni myös hyvin kaunis musiikkikappale/video. Se on sävelletty Aaro Hellaakosken, luonnontieteilijän suurenmoiseen runoon Pohjolan heinäkuun ihmeestä.

    Aurinkoista päivänjatkoa sinulle ja kaikille blogisi lukijoillekin! 🙂 Terveisin Lulu

    Like

  2. Heipä hei Survister täältä “pimeyden” keskeltä! Täällä on nyt taivas niin paksussa pilvessä, että ulkona näyttää siltä kuin olisi yö… ukkonenkin kuuluu jyrisevän. Viime yönä satoi aivan “kaatamalla” vettä tuntikausia, mikä hieman valvottikin mua, kun talossamme on peltikatto, mikä rymisi ja vesirännitkin lorisivat nurkalla kuuluvasti.

    Nyt näyttää se 6000:n hitsin raja ylittyneen! 🙂 Minä olen täällä sinun blogissasi taas vähän niinkuin “emännöinyt”, kun sinä olet varmaan siellä maaseudulla ja siis poissa netin “houkutuksista”. Keksin tuon “runobiisin” tuohon aikaisempaan kommenttiini siksikin, kun A. Hellaakoski oli Pohjanmaalla syntynyt – oikeastaan hänen synnyinseutunsa ei ole kovin kaukanakaan omasta syntymäpitäjästäni.

    Huonoista ilmoista huolimatta – Hyvää tiistaipäivän jatkoa sinulle! 🙂 toivoo Lulu

    Like

    1. no juu mä aamull tänne ja 6000 plakkarissa, yks nukkuva torin vieraskirjass alkoi väittään että näistä 5340 on omia klikkauksiani, no ei ny ihan niin paljoo, 2192 on omia klikkauksiani kertoo tilastot.

      kait mä joudun meneen uudestaan sinne akuuttiin, ei tää noidannuoli ota laantumisen merkkejä..

      Like

  3. Hei Survister! 🙂 Toivottavasti olet saanut tänään apua siihen noidannuoleen sieltä akuutista…? Katsoin googlesta, että ne oireet saattavat kestää jopa 10 päivää, mutta kyllähän niiden pitäisi alkaa jo aikaisemmin helpottaa. Pitäisikö sinun kuitenkin kuvauttaa röntgenissä selkääsi ja samalla sitä kylkeäsikin, jonka loukkasit taannoin siellä metsässä. Voisivatko ne kiputilat jotenkin liittyä toisiinsa?

    Se “nukkuva” rähjää siellä torilla melkein jokaiselle viesteissään, olen huomannut sen.
    Sinä olet niin ihanan rehellinen, kun kerrot täällä noin avoimesti omien klikkaustesi määrän :). Käyn minäkin täällä useamman kerran päivässä, mutta paljon täällä käy muitakin, lukemassa meijän kommentteja. Hitsien määrä on noussut jo yli 50:llä eilisestä :).

    Vielä siitä torikahvilasta. Eräs iltisaikainen ystävämme oli ottanut nokkiinsa yhden vierailijan ehdotuksista keskustelunaiheiksi, enkä kyllä ihmettele sitä yhtään. Ilmeisesti se “vierailija” on itse nuori ja hyväkuntoinen ihminen, jolla itsellään ei ole niitä hänen mainitsemiaan “kremppoja”. Ei niitä ole vielä minullakaan, mutta mulla ei tulisi mieleenikään alkaa noin avoimesti pilkkaamaan ikäihmisiä! Jokaiselle se vanhuus “tutinoineen ja tärinöineen” yms. vaivoineen tulee eteen, jos kyllin vanhaksi elää.

    Täällä satoi taas kaatamalla koko aamupäivän eikä aurinko ole edes näyttäytynyt moneen päivään. Aika lämmintä on kuitenkin, mikä “seikka” taitaa ennustaa ukonilmaa illaksi.

    Hyvää päivänjatkoa ja parempaa vointia sinulle! 🙂 toivoo Lulu

    Like

    1. he, pitkäst aikaa

      vihloo ristiseläst, mutt röntgenlausunto ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin, noidannuoli hellittää sitt ajan oloon sirdadulin avulla, no jos ei syksyks ni ainaki talveks.. taikka ens kesäks. tää kesä meni ny kyll ihan pipariks fyysiseltä kantilta.

      Like

  4. Hei Survister, täältä edelleenkin aurinkoiselta rannikolta! 🙂

    Mun piti käydä googlettamassa tuo sana “lumbago”, se siis tarkoittaa noidannuolta.
    Onhan se hyvä, ettei niissä röntgenkuvissa näkynyt aihetta jatkotutkimuksiin, mutta kiusallinen vaiva se noidannuoli on joka tapauksessa, kun se kestää parantua niin kauan ja tuon Sirdaludin sivuvaikutuksena on väsymys.

    Mutta vielä on kesää jäljellä ja jospa se elokuu olisi parempi ja terveempi kuukausi meille molemmille :), uskotaan niin! Mun flunssani on muuten jo paranemaan päin, mutta kurkkuani kutisee ja viime yökin meni yskiessä ja codemaxeja nappaillessa, taisin ottaa niitä unenpöpperössä liikaakin. Huomenna käyn apteekissa ostamassa pullon vahvempaa yskänlääkettä… en kuitenkaan sitä kossua, vaan yhtä oikeaa yskänmikstuuraa, jossa on kyllä pirtua suurin osa nesteestä ;).

    “Ilmojen haltijat” suosii nyt tätä seutua ja jopa helteitä on tänne luvassa :). Mieleni tekisi lähteä uimaan mereen, mutta tämä “lentsu” taitaa estää ne suunnitelmat ainakin tänä viikonloppuna…

    Toivottavasti sielläkinpäin aurinko paistaa, joten toivottelen täältä sinulle:

    Oikein hyvää ja lämpöistä päivänjatkoa ja koko viikonloppuakin! 🙂 terv. Lulu “nuhanenä”

    Like

    1. hei, eilen aamull oli sängyst ylös noustessa tunne ett ny tää lumbago alkaa hellittää ja sirdadulia on viel moneks päivää.. sirdadul tosiaan väsyttää, farmaseuttikin kertoi miks pakkauksess on kolmio.

      sulla kesänuha, pujo alkaa kukkia.. mä ostin viime vuoden keväänä suolakannun apteekist, lääkärikin sanoi ett se oli hyvä ostos, mullakin viime vkl:nä iski nuha ku enhän mä täään lumbagon kanss osannu relata vaan mä liikkeess ulkona… mieti sinäkin sitä suolakannun ostoo, alussa se tosiaan kirpaisee ett suolavettä nenään kaataa mutt siihen kun tottuu ni se on hyvä apu “nenänputsaukseen”.

      niin no onhan tätä kesää viel jäljellä ja kerttu et kumppanit lupailee trooppisia öitäkin.

      parasta täss hetkess ny on kuitenkin se ett viimein loppui talosta naisen agressiivisoloinen kälätys kuin kanan lento. tunnemuistini sanoo että myös lapsuudenkodissani mummon kälätys loppui kuin kanan lento kun laki ja oikeus astui kuvioon diakonin myötävaikutuksella ja kyläpoliisi teki kotivierailun.

      näin tänään.

      Like

  5. Hei Survister täältä helteiseltä rannikolta! 🙂 Iltapäivällä näkyi ukkospilviä taivaanrannalla ja etäältä kuului ukkosen “kumua”, mutta pilvet kiersivät kuitenkin tämän rannikon.

    Kiitos sinulle tuosta suolakannuvinkistä! 🙂 Käyn ostamassa sellaisen, jos tämä flunssa ei ala mennä ohi muuten. Nyt tuntuu siltä, että olen siinä “yskävaiheessa”. Parina yönä olen tukenut tyynyillä itseni sellaiseen puoli-istuvaan asentoon, mikä on helpottanut ja vähentänyt niitä yöllisiä yskänkohtauksia. Otin kyllä eilenillalla melko tujua yskänlääkettä, joka maistui pirtun ja tervan sekoitukselle ;).

    Onpa hyvä asia, että se naapurintäti on lopultakin hiljennyt! Lain ja oikeuden pakottamana, kuten se mummosikin hiljeni aikoinaan…
    Mummosi ilmeisesti korotti itsensä teijän perheen “johtohahmoksi” – ollessaan talon (kunnioitettu?) “vanhaemäntä”; ja se naapurintäti korotti itsensä talonne “pomoksi” muuten vaan – aikaisemman elämänsä ja tehtäviensä jatkumona…?

    Koska olen itse aika harvasanainen live-elämässäni, niin mun korviani ihan “riipii” muutamien sukulaisakkojen jatkuva kälätys. No joskus sentään otan huumorilla ja kuunnellessani mietin, että se on kuin “kanalasta kuuluvaa kanojen kotkotusta :D.

    Viime yönä täällä oli jo aika lämmintä ja varmaan tulevakin yö on trooppinen…

    Hyvää vointia ja mukavaa pyhäillan jatkoa sinulle! 🙂 toivoo Lulu

    Like

    1. Jaa sulla yskää, niin mullakin ny ja arvaa miten vihlaisee ristiselästä, tähänkö se lumbagon paraneminen ny tyssää, oon ny peffaillut enemmälti, viissatasta on näyttänyt mutt tänä aamuna 400, oonks mä ny menoss samaan ku viime kesän lopulla, siitepölytiedote näyttää ett pujo ja heinät kukkii just ny.. ny mulla on kuiteski viime vuoteen verrattuna niit astmapiippuja jemmassa.

      tää on ny ku suoraan perheväkivaltakuvioista, pikkasen ku tilanne rauhottuu, sitä alkaa toinen osapuoli liian aikaisin kuvittelemaan ett josko ei enää ens viikolla sanansäilä lentele. viime viikon positiivinen vire on jo ehtinyt pikkaisen haihtua, täti ku tuli sillo mitäkö kuukaus sitte mua torumaan siitä että en ole hänen tyttärentytärtään tervehtinyt porraskäytäväss, ni sunnuntaina kaupungill törmäsin tähän tyttärentyttäreen ja tovi siin sitte keskusteltiin. tästä mä saan taas kuulla, jos ei viel täll viikoll ni tovin pääst kummiski.

      Like

  6. Tiistai-illan tervehdys, Survister, täältä edelleen helteiseltä rannikolta! 🙂 Vieläkin on ulkomittarissa yli 20 astetta lämmintä. Voi se olla, että huomisaamuna täällä herätään ukkosen jyrinään…

    Sinullakin on siis yskää siellä, kuten mullakin täällä, varsinkin öisin. Voisinpa lähettää sinulle pullon tämän alueen erikoisyskäntippoja, jota eräät sukulaiseni vievät ulkomaillekin syksyllä talven varalle. Se on niinku tervaa, mutta tosi tehokasta kurkun kutinaan.
    Jos sinulla on mahdollisuus käydä yliopiston apteekissa, niin siellä myydään sellaista yskänlääkettä kuin “Mustanparran yskäntipat”. Siinä näkyy olevan samoja tehoaineita kuin tässä meijän alueen mikstuurassa.
    Kyljet kipeinä minäkin olen yskinyt nyt viikon ajan ja kyllähän se yöuntakin häiritsee…

    Mietin sitä kohtaamistasi ja keskustelutuokiotasi sen tädin tyttärentyttären kanssa. Luultavasti hän nuorena ihmisenä on välitön ja mummoaan älykkäämpi, joten tuskin hän ainakaan tietoisesti “lietsoo” tätiä motkottamaan sinulle jälestäpäin… luulen niin.
    Eipähän se täti voi nyt torua sinua siitä, ettetkö olisi hänen tyttärentytärtään huomannut, tervehtinyt ja puhutellutkin ;).

    Muuten, tämänpäiväinen viestisi torikahvilan vieraskirjassa on vallan mainio :D.

    Hyvää yötä… tai keskiviikkoaamun huomenta sinulle! 🙂 toivottelee Lulu

    Like

  7. whoah this blog is magnificent i really like reading your
    posts. Keep up the good work! You understand, a lot of individuals are hunting round for this info, you could
    help them greatly.

    Like

  8. What’s up it’s me, I am also visiting this web page on a regular basis, this
    website is really good and the viewers are truly sharing nice thoughts.

    Like

  9. Aw, this was a very good post. Taking the time and actual effort to
    create a great article… but what can I say… I hesitate a whole lot and don’t manage to get nearly anything done.

    Like

  10. Heya i’m for the primary time here. I came across this board
    and I to find It truly helpful & it helped me out a lot.
    I hope to give something back and help others such
    as you helped me.

    Like

Comments are closed.

%d bloggers like this: