Päämäärätön kaupungilla kiertely päättyi kahdelta yhteen Suomen itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen, toisaalta tunne olenko minä tähän tilaisuuteen tervetullut, toisaalta join tervetuliaiskahvit. Pitää vielä käydä tsekkaamaan kaupungin sinivalkoiset valot, huomenna käynti sankarihaudoilla.
oma sinivalkoinen valoasetelmakin pitää viel partsille värkätä.
LikeLike
OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SURVISTERILLE JA KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE !!! 🙂
toivoo Lulu Marlene
LikeLike
Kiitos Lulu,
että kuvitit blogiani, tämä on ollut tekstivoittoista koko vuoden ajan.
Olkoon hyvä mieli kanssasi itsenäisen Suomen 101-vuotispäivään asti.
Kuten kerroin aattona, eilinen meni poissa netistä, virittelin oman sinivalkoisen valoshow:n, vein kynttilän Karjalaan jääneiden muistomerkille, sitten sankarivainajien hautausmaalle, mukana mies, jonka isä kaatui jatkosodan viimeisinä päivinä, ja joka myöhemmin meni naimisiin karjalanevakon kanssa. Kyynel nousi silmään tällä miehellä. sitten vein vielä kynttilän mummonäidin haudalle, juuri sen mummon!. ostin 30 prossan alennuksella sinuhen itsenäisyyspäivän leivoksen, kuohuviinipullosta jäi kostuketta vielä tällekin päivälle.
Suomi100-itsenäisyysvuoteni on ollut vuoristorataa, käskyn mennä ammattiauttajan luo ja tukkia turpani, toisaalta sain kesällä järkättyä yhteen Suomi 100 -juhlatapahtumaan oman ex tempore -oheistapahtuman, joka mediassakin uutisoitiin.
tämä päivä alkoi palautteen antamisella kaupungille.
LikeLike
Hei Survister! 🙂
Ole hyvä, mukava kun tykkäsit tuosta itsenäisyyspäivän asetelmakuvasta – ja toivottavasti blogisi lukijatkin. 🙂
Kiitos, samoin olkoon sinunkin kanssasi hyvä mieli itsenäisen Suomen 101-vuotispäivään asti. 🙂
Minä ajattelinkin eilen, että sinä olet lähtenyt muualle, kun sinua ei näkynyt täällä netissä. Hienoa, että kävit siellä sankarivainajien haudalla ja muillakin, edesmenneitten sukulaistesi haudoilla viemässä kynttilöitä, yhdessä ystäväsi kanssa. Se on todella kaunis tapa muistaa heitä, jotka elävät yhä ajatuksissamme ja muistoissamme.
Millainen se sinun virittelemäsi sinivalkoinen valoshow onkaan, sitä mietin…? Varmaan se on todella hieno. 🙂
Meillä on ukkoni tilannut netistä jotain led-valosysteemejä ja hän ripusteli niitä toissapäivänä ikkunoihin ja seinille.
Minä en halua polttaa eläviä kynttilöitä huoneissa kovin usein, kun niistä leviää mustaa savua huoneisiin.
Tämä Suomi 100-itsenäisyysvuosi on tainnut olla meille molemmille yhtä vuoristorataa…
Mutta mikähän se sinun kesällä järkkäämäsi oma ex-tempore -oheistapahtuma olikaan? Kerro tänne, jos voit…?
Hyvää päivänjatkoa ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle 🙂 toivotellen Lulu
LikeLike
Hei Lulu,
tänään on 8.12, Jean Sibeliuksen syntymäpäivä, liputuspäivä, itsenäisyyspäivän jälkeen hieman hiljaisempi ajattelunpäivä. Tälle päivällekin sytytin kynttilän jonnekin. Kun sitä Finlandia-hymniä tuli kuultua itsenäisyyspäivän aikana, sen sanoja ja sanomaa Suomelle silloin kun Sibelius sen sävelsi , niin mieleeni nousee tänään se tunne minkä tunneryöpyn koin itse kun hämäläinen nainen hyökkäsi kimppuuni ensin viime vuonna nimittämällä minua kieroksi savolaiseksi ja lokakuussa käski minun pitää turpani kiinni, niin tää “naissortovallan väärinkäyttö”, se niputti yhteen nää kaikki kokemusperäiset muistoni siitä miten nyt sinä pikkupoika tulit väärille ihmisille vittuilemaan, se on valitettavaa mutta mitäs miehet tekevät, katsele kuuntele kevättä ja yritä unohtaa ikävät asiat ja niin edelleen, kuule ne on vain sanoja joita me naiset lauomme, niin nuo kaikki saa sanat ja sävelet soimaan korvissani Sibeliuksen Finlandian kautta. https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c
no se valoshow, latistui siihen kun.. eilen näin kaupan hyllyllä sinisen lasivaasin ja sitä olisin kaivannut.. jäälyhtykin oli suunniteltu vaan kun ei vesi jäätynyt sankossa.
se on salaisuus se extempore suomisatavuotistapahtumani, tässä vaiheessa en halua liittää sitä tähän survister-elooni 😉
LikeLike
Heipä hei Survister! 🙂
Minä näen asian silleen, että sinä selvisit niistä konflikteista sen hämäläisnaisen kanssa voittajana, kun et antanut hänen päästä niinku sanotaan, että “niskan päälle”. Sehän aiheutti sitten niitä, varmaan aika odotettavissa olleita vastareaktioita siinä naisessa, joka on ilmeisesti tottunut saamaan usein (tai melkein aina?) oman tahtonsa läpi.
Mutta eihän niille tunneryöpyille voi mitään, varsinkin kun on erityisherkkä persoona, kuten sinä olet, ja minäkin. 😦
Sibeliuksen Finlandia on hieno sävellys ja tuo video on myös kuvattu Suomen todella upeissa maisemissa. 🙂
Kiitos sinulle sen linkityksestä! 🙂 Eilen muisteltiinkin monien kuuluisuuksien syntymäpäiviä eli 8.12. on hyvä päivä syntyä. Eräs naismenestyjä minunkin suvussani (ehkä arvannet kuka) vietti eilen omia syntymäpäiviään…
No eipä ole ollut pakkasia vielä täälläkään niin paljon, että vesi sangossa olisi jäätynyt lyhdyksi. Suvikelillä saa kyllä tehtyä sen lumipallolyhdyn, mikä sekin on kaunis. Meillä on sellainen valmis kaupasta ostettu, johon on lisätty uusia ledejä sitä mukaa kun entiset on palaneet. Tyttäreni kanssa teimme usein niitä “oikeita” lumipallolyhtyjä ulos.
Ehkä me innostumme tekemään sellaisen taas sitten, kun hän tulee jouluksi tai uudeksivuodeksi kotiin. 🙂
Parempi se onkin, että sinä pidät salaisuutena sellaisen asian, mikä liittyy siellä omaan privaattielämääsi.
Se on kuitenkin todella hienoa, että sinä järkkäsit silloin kesällä sen oman ex-tempore oheistapahtuman tämän rakkaan isänmaamme Suomen 100-vuotissynttäreitten kunniaksi. 🙂
Hyvää lauantaipäivän ja viikonlopun jatkoa sinulle 🙂 toivotellen Lulu
LikeLike
Hei lulu,
kyllä se media tietää kuka sen ex-temporen järkkäsi ja tapahtuman järjestäjäkin. Tuon ja tämän blogin yhdistäminen toisiinsa on se salaisuus, jonka aukaiseminen aiheuttais.. no ihan niin kuin tämän mansesterin salaisuus -kappaleen sanat: https://www.youtube.com/watch?v=Ext7Xe-pOm0
LikeLike
Hei Survister! 🙂
Mielenkiintoiset ja aika salaperäisetkin sanat on tuossa Mc Manen biisissä. Mukava, kun linkitit sen tänne. 🙂
Niinpä, kyllä se onkin viisainta pitää realityelämä ja tämä “nettielämä” erossa toisistaan, minkä minäkin olen oppinut tässä vuosien varrella. Joskus mietin ihan tosissani, että ketkähän kaikki tuttavani tältä paikkakunnalta lukivat “Pohjanmaan akan” vuodatuksia siellä il-foorumilla. 😉 Mutta oikeastaan, so what! Minä vastaan kyllä huutooni…
Oletko sinä aloittanut joulun valmisteluja? Minä siivosin tänään jo pahimpia paikkoja ja sitten väsähdin, joten jatkan huomenna. Mutta aika kuluu nopeasti ja ensi viikkohan on jo joulunalusviikko.
Hyvää maanantai-illan jatkoa ja koko alkanutta viikkoakin sinulle 🙂 toivotellen Lulu
LikeLiked by 1 person
Hei Lulu,
joulu tulee ja menee, ehkä käyn tällä viikolla jossain joululounaalla, en enää osaa suunnitella mitään etukäteen, edes joulusiivousta.. Piti joulupuusta(https://www.facebook.com/joulupuu) ottaa saaja lahjakortille mutta sekin jäi tekemättä enkä sitä punakaalimitäsenyolikaan, farmaseutti muistutti taas että levemirin kanssa pitää ottaa B12-vitamiinia muistin vuoksi.
eilen sain sentään huesta huolimatta nauraa torilla kun tarleenan kanssa tom-of-jeesustelin 😉
LikeLike
Hei tännekin postaukseen! 🙂
Sama juttu se on minullakin täällä, että en enää suunnittele mitään, kun ne omat suunnitelmani menevät niin usein pieleen. 😦 Mutta sellaista tämä elämä vaan on…
Minäkin tein kerran lahjoituksen siihen joulupuuhun ostamalla ja paketoimalla kaksi mielenkiintoista lasten cd-levyä ala-asteikäiselle pikkupojalle. Sain siitä itsellenikin silloin hyvän mielen. 🙂
Vielähän sinä ehdit tekemään sen maukkaan punakaalipaistoksen, jota minäkin olen innostunut tekemään jouluna, kun sinä annoit toissajouluna minulle ruokavinkin ja reseptin siihen. 🙂
Se Tarleena on omalla tavallaan mukava viesteilijä, jos laittaa politiikan syrjään… 😉
Hänellä on välistä hyvin rempseät viestit, ja joskus häneltä tiukan paikan tullen se kirosanakin pärähtää. 😀
Hei vaan ja tulehan taas kirjoittelemaan! 🙂 toivoo Lulu
LikeLike
bookmarked!!, I love your blog!
LikeLike
This is very interesting, You’re a very professional blogger.
I have joined your feed and look forward to searching for more of your great post.
Also, I’ve shared your web site in my social networks
LikeLike
When someone writes an piece of writing he/she keeps the idea of a user
in his/her mind that how a user can be aware of it. Therefore that’s why this post is great.
Thanks!
LikeLike
Greetings! I know this is kinda off topic
however , I’d figured I’d ask. Would you be
interested in exchanging links or maybe guest writing a blog article or vice-versa?
My website goes over a lot of the same subjects as yours and I believe we could greatly benefit from
each other. If you’re interested feel free to send me an email.
I look forward to hearing from you! Terrific blog by the way!
LikeLike
Hello, I enjoy reading through your article.
I wanted to write a little comment to support you.
LikeLike
Thanks!
LikeLike
I could not refrain from commenting. Perfectly written!
LikeLike
Hi, I could not refrain to reply!
LikeLike
Hey there! I know this is kinda off topic but I was wondering if you knew
where I could locate a captcha plugin for my comment
form? I’m using the same blog platform as yours and I’m having trouble finding one?
Thanks a lot!
LikeLike
No matter if some one searches for his vital thing, so he/she desires
to be available that in detail, thus that thing is maintained over here.
LikeLike
I visited various web sites except the audio feature for audio songs current at this web site is genuinely fabulous.
LikeLike
Hello just wanted to give you a quick heads up.
The words in your post seem to be running off the
screen in Ie. I’m not sure if this is a format issue or something to
do with web browser compatibility but I thought I’d post to
let you know. The style and design look great though!
Hope you get the issue solved soon. Kudos
LikeLike
Does your website have a contact page? I’m having problems locating it but, I’d like to send you an email.
I’ve got some suggestions for your blog you might be interested in hearing.
Either way, great blog and I look forward to
seeing it grow over time.
LikeLike
Hello, the whole thing is going nicely here and ofcourse every one is sharing facts,
that’s genuinely fine, keep up writing.
LikeLike
Hi there, You’ve done a fantastic job. I’ll definitely digg it and personally recommend to my friends.
I am sure they’ll be benefited from this website.
LikeLike
Hello there! I simply wish to give you a huge thumbs up
for your great information you have got right here on this post.
I’ll be coming back to your blog for more soon.
LikeLike