Life Surrounded by Women’s Pressure – Elämää naisten puristuksissa

silläkin on seurauksensa kun kaupungin virkanaisten kanssa aikansa vihtaa ja sitten tuntee nousevansa niskan päälle ylös alhon suosta ja soittelee kotonaan alhon suosta nostattavaa musiikkia, myrskyn jälkeen, valoon päin äiti valvoo mun sydämeni tänne jää, niin musan volyymi johti siihen että naapurintäti otti ja hermostui ja minä tädin hermostumisen vaistosin ja nyt kun tänä aamuna lähdin aamulenkille, porraskäytävään kuului miten täti jutteli jonkun kanssa itkien että hän ei ole viime yönä nukkunut ollenkaan.  Tämäkin taakka nyt harteilleni asetettiin, menis täti ammattiauttajan luo näin niinkuin kaupungin virkanaisen minulle asettamiensa sanojen mukaisesti.

sitten rantapolulla pitkä jutustelu koirantaluttajanaisen kanssa.

 

 

nokikana  rantasipi

Juha Tapio, Kuka näkee sut – YouTube

 

 

24.4.2018 8:20, kommentin siirto >

hei lulu,

hermostuin tähän kissatalon emäntään, enkä ole ainoa, stressaantunut nainen joka käyttää toisia hyväkseen sen sijaan että menisi itse ammattiauttajan luo, siellä tulee hyväksikäytetyn oloiseksi kun…ihme että sai taloa parin tunnin ajan tuulettaa, mutt se kissa, no kaipa se tyytyväinen oloonsa mutta.. ei tästä sen enempää..

eilen oli taas tunteiden myllerrys kirjan ja ruusun päivänä, aamusta tein uuden postauksen, sitten illemmalla kävin yhden runoilijaeläkeläismiehen luona maailmaa parantamassa, kaupungille lähetin taas kuntalaispalautetta niin sitten ruokakaupassa, hei tossahan on edessäni kassalla kaupunginjohtaja, kahdeksan aikaan sitten abc:llä yks naiskaupunginvaltuutettu jutteli naapuripöydässä, enkä uskaltanut liittyä poliitkkojen seuraan kertomaan jatkoa sille mitä hänelle viime syksynä kertoilin.

 

 

eilen neljä uutta vierailijaa blogissain

 

edit: merkkasin yhden pingbackin spammiksi, anteeksi taholle jos se ei ollut spammia vaan oikea yhteydenotto.

 

edit

24.4.2018 15:30

tänään tunne,  mummo halusi huoranpennun lastenkotiin, yläkerran muija terroristin  ulos talosta, naapurintäti halusi minun menevän pyöreään huoneeseen, virkatäti neuvoi menemään ammattiauttajan luo, hyvinvointijohtajatar käski lopettaa stalkkauksen, nyt ei tule enää perillesaapumisilmoitusta  kun lähetän mailia kaupungin kirjaamoon. pitää huomenaamuna testata tuleeko lukukuittaus  jos mailaa toisella sp-osoitteella.

 

25.4.2018 9:15

kahdella sp-osoitteella mailia kaupungin kirjaamoon, mailerdemon ilmoitti että viestit meni perille, nyt odottelen perillesaapumisilmoitusta.

9:30

uusi sähköposti-ilmoitus lukijalistalle:

 

 

räväkkää naisvihakommentointia legban kanssa torilla:

Toronto autohyökkäys

 

 

25.4.2018 17:25

incel

 

 

26.4.2018 9:00

eilen reality lunta tupaan -palautetta,   jostain uskoa huomiseen:

KAKSOSET 26.4 Eräs kaipaa sinulta lisäpisteitä. Tilanne on outo, sillä hän on koetellut sinua varsin kummallisilla tavoilla. Anna asian hautua ennen kuin sanot mitään.

KAKSOSET 25.4. Miksi joku ihminen tuntuu ensi kohtaamisella niin erilaiselta kuin toinen? Sinulle on avautumassa hieno ajanjakso, josta nauttiminen olkoon ykkösenä.

KAKSOSET 24.4 Ihmetyksen aiheita riittää. Onneksi ne eivät ole ikäviä vaan tuovat toinen toisensa kanssa iloa elämääsi. Horisontissa näkyy jotain mukavaa.

23.4: KAKSOSET 21.5.–21.6. Jos olet harkitsemassa muuttoa, niin pidä alkavalla viikolla silmät auki. Sinulle on avautumassa odottamattomia vaihtoehtoja parempaan.

 

Uskallanko tulla näkyväksi? https://vaestoliitonblogi.com/2018/03/13/uskallanko-tulla-nakyvaksi/

 

5 Comments

  1. Someone necessarily assist to make seriously posts I’d state.
    This is the very first time I frequented your web page and up to now?
    I surprised with the research you made to make this particular put up extraordinary.
    Great process!

    Like

  2. Everything is very open with a very clear clarification of the challenges.
    It was truly informative. Your site is useful. Thank you for sharing!

    Like

  3. We’re a group of volunteers and opening a new scheme
    in our community. Your web site offered us with valuable info to work on. You’ve done
    an impressive job and our whole community will be thankful to you.

    Like

Comments are closed.

%d bloggers like this: