Xmas ’19

Mietin tässä lähettäisinkö kaupungin kirjaamoon uudenvuoden toivotuksen kaupungin viranhaltijoille ja kaupunginhallitukselle, sen verta monta emailia on tullut kirjaamoon tämän vuoden aikana lähetettyä. Ei mikään ihme vaikka niitä emaileja on sekä poliisille että terveydenhuollolle esitelty.   Pikkaisen sitä hämmästyi kun rikoskomisario pokkana sanoi että olen tehnyt pahimman mahdollisen virheen kun olen hypännyt pois narsistinaisen kelkasta. Tätä olisin halunnut marraskuussa extravastaanotolla miesterapeutin kanssa pohtia, mutta hän perui tekstiviestillä vo:n ja että hän ottaa yhteyttä joulukuussa vaan eipä ole ottanut. No on mulla jemmassa vo-aika tammikuussa joka sovittiin lokakuussa. Toisaalta vitun hyvä että on ite funtsinut asioita niin että tällä hetkellä mielenrauha täyttänyt sieluni. Mutta se on samalla pyörittänyt lapsuutta mielessä, kutonut yhteen omat mummomuistot ja nykyisen naisnaapurin käytöksen. Sitä mitenkä sitä oli lapsena ihmisarka ja siihen kun mummokin vielä että nyt tulee kyläpoliisi käymään ja sinun viisainta olla hiljaa niin nyt minä rohkeana mennyt juttelemaan poliisipäällikön ja rikoskomisarion kanssa. Ja siinä sivussa olen myös entisen käräjätuomarinkin kanssa jutustellut. Naiset herättäneet kaikki lapsuusasiat mieleen, ihmispelon, arkuuden, mummon seksuaaliaggressiivisuuden, poikkimenneet sisarussuhteet , ei yhden yhtä koulututtua tässä päivässä mukana, jouluaattona kiersin hautausmaita viiden kirkon ohi, vein ukin ja ukinäidin ja mummon evakkoyhteishaudalle kynttilän, sinne ei enää kukaan muu. 
Sielunrauhan löytyminen suhteessa äkäisin naisiin erakoitttaa minua yhä syvemmälle, voimaantuminen johtaa vaan yhä viiltävämpiin naiskommentteihin, mutkan kautta kuulin jouluna että yksi nainen arvostellut minua että olen ylpeä kun en ollut häntä tervehtinyt kohdatessamme. Seuraavan kerran kun kohtaan hänet, sanon suoraan hänelle että heippa dei forever, turhaan vongut seuraani, sen verta luotaantyöntävä röyhkeä nainen oot.